Kriisien juurista, uudesta normaalista ja lukuisista luontoäitisuhteista
Koronaviruspandemia on inspiroinut meemien putkahtelua sisältönään ihmislajin ansaitsema luontoäidin kosto. Kriisi on suoraa seurausta kestämättömästä ihmistoiminnasta, mutta tilanteen juuret kannattaa keriä tarkemmin auki. Samaan aikaan, kun lyhytjänteisten järjestelmien moottorit yskivät, merkittävät massat erityisesti nuoremmissa sukupolvissa edustavat jo aivan muuta. Useiden alkuperäiskansojen pitkälle tuleviin sukupolviin katsovat kulttuurit osoittavat, että lajimme ei ole kykenemätön tyystinkään toisenlaiseen olemassaoloon. Ne ihmiset, joilla ei ole kuuluvaa taloudellista tai poliittista ääntä voidakseen vaikuttaa siihen, miten kulttuurimme poliittinen ja taloudellinen valta kajoaa luonnon järjestelmiin, kärsivät kriisien seurauksista pahimmin. Luontoäidin sihti tuskin olisi näin heikko. Luonnon vihaa? Totta tosin on, että länsimaisen kulttuurin kajoavimmat rakennelmat vaativat ennennäkemättömän korjausprojektin. Niiden syvimmät ohjurit rakentuvat ajatusma
