Tunteiden kaukaiset taustat

Tunteet ovat ilmiönä olleet jokseenkin väistelty aihe sekä luonnontieteissä, kahvipöytäkeskusteluissa että ajan hajuista riippuen jopa psykologiassa. Ainakaan itseään minään pitävä luonnontieteen tekijä ei ole saanut niitä koskea pitkällä tikullakaan, ei ennen kuin aivan vastikään. Tutkimusmenetelmien puuttuessa tunteiden ajateltiin behaviorismin kultakaudella olevan täysin jokaisen yksilön pään sisään jäävä asia, jonka tutkiminen solahtaisi samaan kastiin homeopatian tai astrologian kanssa. Uusien tutkimustulosten vyöry ja aivojen kuvantamismentelmien mullistukset ovat kuitenkin pakottaneet meidät pikkuhiljaa nielemään yhä enemmän faktoilta näyttävät löydökset, joiden mukaan tunteet ensinnä asuvat konkreettisina ilmiöinä aivoissa, ja toisena muidenkin aivoissa kuin vain ihmisen.

Tunteet vaikuttavat nykyaineiston valossa kehittyneen eläimille, ainakin selkärankaisille, keskushermoston rakenteiden muuttuessa evolutiivisesti. Ilmiön evolutiivinen kehittyminen tarkoittaa sitä, että tunteista on ollut hyötyä yksilöille, evolutiivisessa mielessä. Pieni, muinainen eläin, joka on pitänyt lisääntymisestä, syömisestä tai turvasta, on todennäköisemmin elänyt tarpeeksi pitkään saavuttaaksesi sukukypsyyden ja lopulta siirtänyt geenejään eteenpäin. Selvinneen olennon jälkeläisiä on vilissyt puolestaan taas lisääntymässä, enemmän kuin jonkun heikommin selviytyneen tai lisääntyneen yksilön. Tätä siis on evolutiivinen hyöty; geenien leviämistä. 

Tunteet ovat samankaltainen yksilön sisäiseen tasapainoon vaikuttava tekijä kuin kipuaisti, jano ja nälkä. Nämä adaptiiviset ilmiöt ohjaavat eläintä elämää ylläpitävään suuntaan ja poispäin ikävistä, vaarallisista tilanteista. Tunteet ovat olleet siis hyödyllisiä. Siksikin ne oletettavasti kehittyivät varhain, ennen montaa eläinten sukupuun haarautumiskohtaa, ja löytyvät hyvin suurelta ja moninaiselta määrältä eläinlajeja.

Vaikka tunteet ovat kehittyneet ohjaamaan yksilöä turvaan ja selviytymisen suuntaan, evolutiivinen etu tai hyöty voi joskus olla eri asia kuin yksilön onnellisuus tai koetun hyödyn tunne. Esimerkiksi se, että olemme kehittyneet myös pelokkaiksi, murheellisiksi ja yksinäisyyttä kipuileviksi tyypeiksi, ei ole välttämättä meidän yksilöllisen elämämme aikaisen onnen ja hyvän olon kannalta vain positiivinen asia. Olemme tältä osin evolutiivisessa ansassa, koko sakki. Kuten me ihmiset, muutkin eläimet yrittävät taiteilla elinaikansa, maksimoiden hyvät tuntemukset sekä minimoiden tuskalliset.

Rotta on tutkimuslaji myös naurun ja
leikin kaltaisten positiivisten tunteiden
tutkimuskentällä (kuva: Wikipedia)

Evoluutio on seurausta genetiikan olemassaolosta ja luonnonlakien vaikutuksesta. Se ei ole ennakoiva, ei täydellistävä, eikä tiettyyn lopputulokseen pyrkivä asia. Nykytilanne on tulosta tiettyjen ominaisuuksien suodattumisesta, tiettyjen luonnonlakien kautta, tietyissä olosuhteissa. muinaisuudesta tähän hetkeen ja yhä eteenpäin. Evoluutio on seurausta siitä, miten eläimet tekevät parhaansa selvitäkseen. Mikäli eliöpopulaatiossa on tarpeeksi geneettistä monimuotoisuutta, populaatiosta löytyy niitä yksilöitä, joiden ominaisuudet auttavat niitä läpi muuttuneidenkin olosuhteiden. Siten koko populaatio saattaa muuttua ominaisuuksiltaan noiden yksilöiden suuntaan, ja lopulta lajikin. Jos lajin sisällä on ryhmiä, jotka eristyvät toisistaan ja alkavat kehittyä eri suuntiin, voi tapahtua pikkuhiljaa jopa erilleen lajiutumista.

On tärkeää ymmärtää, että evoluution kautta asiat eivät hakeudu moraalisesti hyvään tai ”parempaan” suuntaan. Asioiden tila on vain ajautunut tähän pisteeseen. Yhdenkään yksilön on turhaa miettiä omaa evolutiivista kontribuutiotaan maailman menoon: evoluutio ei ennakoi tai absoluuttisesti paranna lajia, eivätkä tulevaisuuden käänteet kuuntele sitä, mitä evoluutio on saanut aikaan. Geenien evolutiivinen valikoituminen on johtanut siihen, että olemme tietynlaisia. Se on menneisyyden jättämä ja muokkaama nykytila, ei mitään, mitä voisi käyttää moraalin tukena tai välttämättä edes muuttuvan maailman tulevissa kamppailuissa. Gravitaation tapaan evoluutio on vain luonnon toiminnan todettu ominaisuus, ja elämän ohjenuorat on etsittävä muualta. Esimerkiksi siitä faktasta, että muutkin kuin ajattelija itse ovat samassa kokevan eläimen jamassa, yrittämässä tuntea hyvää ja välttyä tuntemasta hirveästi pahaa.

Evoluutio nähdään usein hiukan väärästä kulmasta, ja sitä käytetään ongelmallisesti argumentoinnissa. Esimerkiksi naudan kohdalla julkisessa keskustelussa esiintyy joskus väitteitä lehmän kokemista "hyödyistä", kun ihminen ylläpitää lehmien runsasta lisääntymistä. Väitteessä sekoittuvat evolutiivinen tulos, eli geenien leviäminen, sekä eläinyksilön kognitio keskenään. Virheelliseen esitykseen kuuluu oletus siitä, että lehmän "tarkoitus" on saada vasikoita, joten ihminen toimii luonnollisesti ja lehmänkin intressien eduksi karjatalouden puitteissa. Lehmäyksilön intressit eivät kuitenkaan liity evolutiiviseen tulokseen. Lehmillä, kuten muillakin nisäkkäillä, on emootioita, joiden positiivisuutta ne pyrkivät maksimoimaan. Niillä on sisäsyntyisiä tarpeita esimerkiksi itsesäätelyyn ja jälkeläishoivan toteuttamiseen. Näiden tarpeiden toteutumattomuus aiheuttaa yksilöille kärsimystä. Maksimaalinen poikastuotto puolestaan ei välttämättä tarkoita yksilölle emotionaalisesti mitään positiivista, jos jälkeläisten hoivaaminenkin estetään. Muutkaan eläimet eivät hakeudu parittelemaan evolutiivisin laskukaavoin motivoituneina, vaikka esimerkiksi luonto-ohjelmat antavat joskus näin ymmärtää.

Visentti, meikäläisen lehmän sukulainen, hoivaa
vasikkaansa vuoden ennen vierottamista (kuva: Arkive)

Ihmisenkin on vaikeaa tehdä päätöksiä ilman tunteita. Tutkimalla ihmisiä, joilla tapaturma on aiheuttanut muutoksia tunteiden kokemiseen, on huomattu, että tunteet ohjaavat käytöstämme ratkaisevan paljon. Olemme tunneolentoja. Älyn käyttö toki vaikuttaa tekemiimme päätöksiin, mutta tunteet lopulta taitavat vaikuttaa järjen sanelemien asioiden tulkintaan. Ne ohjaavat tarkkaavaisuuttamme, eli tietoisuutemme suuntautumista maailmassa. 

Ei siis ole mitenkään kummallista, että tunteet ovat kehittyneet joko niin aikaisin tai niin monta kertaa, että ne ovat yhteisiä valtavalle joukolle eläinlajeja, meistä aina liskoihin tai vaikkapa kaloihin. Suurimmilta piirteiltään perustunteet todennäköisesti jylläävät varsin samankaltaisina, elintärkeinä, ja yhä laajemmin erilaisilta olennoilta löydettyinä. 

Lähteitä ja lisäluettavaa:
Balcombe, J. 2009. Animal pleasure and its moral significance. Applied Animal Behaviour Science 118: 208-216
Bechara, A., Damasio, H. & Damasio, A. 2000. Emotion, Decision Making and the Orbitofrontal Cortex. Cerebral Cortex 10(3): 295-307
Boissy, A. 1995. Fear and Fearfulness in Animals. The Quarterly Review of Biology 70(2): 165-191
Broom, D. 1998. Welfare, Stress, and the Evolution of Feelings. Advances in the study of behavior 27: 371-403
Damasio, A. 2001. Fundamental feelings. Nature 413: 781
de Waal, F. 2011. What is animal emotion? The year in Cognitive Neuroscience 1224(1): 191-206. The New York Academy of Sciences
Panksepp, J. 2004. Affective consciousness: Core emotional feelings in animals and humans. Consciousness and Cognition 14: 30-80
Poppa, T. & Bechara, A. 2018. The Somatic marker hypothesis: revisiting the role of the ´body-loop´ in decision-making. Current Opinion in Behavioral Sciences 19: 61-66